Blogi 2012-2013 by Maria Härö: Työn alla 2012-2013 : Työharjoittelu

Työharjoittelu

Posted by Maria Härö on 10 February 2013, 9:40 PM

On ollut blogi vähän talviteloilla. Turha sitä on sen enempää selitellä. Muita töitä olen silti saanut aikaan, joten päivitetäänpä vähän tilannetta. 10 viikon työssäoppimisjakso Ainon värjäämössä päättyi siis tammikuun puolivälissä. Edelllisessä postauksessa esitellyt tuolit näyttivät lopulta tältä.

Pakko myöntää, että erityisesti noita pyöreitä selkänojia samanlaisiksi muokatessa meinasi usko näiden valmistumiseen loppua kokonaan. Tämän projektin jälkeen K-tuolit tuntuivatkin paljon helpommilta. K-keinuun vaihdettiin istuinosan sisusta kokonaan. Ja uusi kangas muutti ulkoasua melkoisesti.

Välissä tein enemmänkin K-tuolien jousituksia ja yhden joustavareunaisenkin tapauksen, mutta tässä vielä kuvat näyttönä toimineista K-tuoleista, joissa haasteena oli saada kahdesta hieman eri mitoilla ja eri aikana tehdystä tuolista samanlaiset.

Feedback

anonymous profile picture
Ritva

Hei, aivan ihanat nuo kukikkaat K-tuolit. Lapsuuden kodissani oli K-tuolit ja noin ihanat niistä voi saada. Olet tosi taitava. Onnea ja iloa sinulle upeaan työhösi.

anonymous profile picture
Josephder

With thanks, Excellent information!
drugs from canada
canadian online pharmacy
north west pharmacy canada
canadian pharcharmy
canadian pharmacy meds - https://www.canadianonlinepharmacytrust.com/

canadian pharmacy world Jen 10358ff
anonymous profile picture
Dennisdet

Nicely expressed certainly! !

where to order viagra online
lowest prices on generic viagra
viagra age
http://viaonlinebuyntx.com/
anonymous profile picture
Stevekep

Fantastic postings. Thank you!

cialis giorni alterni
how to enhance the effect of cialis
stacking cialis and levitra
http://ciaonlinebuyntx.com/
anonymous profile picture
GeorgeExews

Nicely put. Regards!

cialis rxlist
cialis 20mg contre indication
cialis tartus
cialis soft wirkung
anonymous profile picture
Dennisdet

Info clearly regarded.!

generic viagra information
http://viaonlinebuyntx.com/
viagra color
http://viaonlinebuyntx.com/
anonymous profile picture
fegoFainy
writing essay help http://essayonlinethx.com/ - reviews for essay writing services essays service custom essays services essay help websites
anonymous profile picture
canadian pharcharmy online
canadian online pharmacy
http://canadianonlinepharmacysavings.com/
http //www.reliablemedpharmacy.com/
anonymous profile picture
canadian pharmacies
top rated online canadian pharmacies
http://canadianpharmaciesprofmeds.com/
no prior prescription required pharmacy
anonymous profile picture
online pharmacy
no 1 canadian pharcharmy online
http://canadianonlinepharmacysavings.com/
best canadian mail order pharmacies